Tässä minun kuohujuomani tänä vappuna. Etukäteen ajattelin että vappu olisi jotenkin vaikea ja täyttä haasteita. Herkuttelu on kuulunut usein vappuuni (munkit, tippaleivät,sima jne) mutta ei tänä vuonna. Vapun houkutuksista huolimata koen että vappu oli helppo, todella helppo.:)
Haluan vielä kertoa muutamia mietteitä
laihdutusmatkasta.Kokonaiskuva matkasta on selkiytynyt kotiin palattuani.
Mielestäni päivaohjelma oli ryhmitelty
järkevästi.Päivässä oli tasaisesti luentoja, liikuntaa ja vapaa-aikaa.Luentoja
oli mm ryhdistä,motivaatiosta,tavoitteista,laihtumisen terveysvaikutuksista ja
taso-ohjelmasta.Itse koen että oivalsin taso-ohjelman merkityksen kunnolla vasta matkan aikana.Ymmärsin että ohjelman
aikana sekä laihtuu, että oppii syömään oikein.Olen nyt tasolla 1, sitä on
jäljellä vielä 2 viikkoa.
Liikuntaa oli monipuolisesti ja varmasti jokainen löysi
itselleen sopivan lajin.Osallistuin UKK-kävelytestiin,lisäksi oli
pilatesta,joogaa,salsaa,allasjumppaa,venyttelyä,kuminarujumppaa,ryhtikävelyä
ja HIITiä.Osallistuminen oli vapaaehtoista ja jokainen
sai tehdä oman kuntotasonsa mukaan.
Teimme myös salaattiaterian ja opettelimme laskemaan
aterian kalorit.Näin konkreettisesti että voi syödä paljon kun valitsee
raaka-aineet oikein.
Vapaa-ajan kukin käytti haluamallaan tavalla, toiset
leväten, toiset tutustuen nähtävyyksiin.Minä ehdin nauttia auringosta altaan
reunalla,kävelystä rannalla ja kaupungilla sekä tuliaisostoksia tehden.
Matkan aikana oli mahdollisuus kauneushoitoihin ja
hierontaan.
Erityismaininan ansaitsevat asiantuntevat ja mukavat
ohjaajat!
Matka oli erittäin positiivinen kokemus ja jos
mahdollisuus tulisi niin lähtisin matkalle varmasti uudelleen!
Mukavaa viikon alkua!
Niina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti