Viime viikolla sorruin
kahtena päivänä. Perjantaina olin luvannut viedä lapset elokuviin. Tiedättehän
sen pop cornin tuoksun kun saavutte elokuvateatteriin. Ajattelin maistaa ihan
vaan pari. Eihän se tietenkään onnistunut! Maistoin vielä monta, kotiin kurvattiin
kaupan kautta ja oli pakko ostaa karkkia, sama meno jatkui lauantaina. Leivoin
ihanaa pataleipää ja söin melkein puolikkaan leivän (kaiken muun
lisäksi)yksin.Sekosin aivan täysin!
Puntarilla se näkyi tietysti +0,3kg. Tälle viikolle suunnitellut "herkuttelupäivät"
ovat kutistuneet kolmesta kahteen. Oma vika !Liikuntaa harrastin viime viikolla 5
päivänä mutta tällä viikolla en yhtään, olen ollut flunssassa ja kuumeessa.
Olen täällä viikolla miettinyt kuinka upea valmentaja minulla on. Jos hän ei
olisi niin sitkeä kanssani olisin varmasti lopettanut moneen kertaan niin kuin
ennenkin. Mutta aina hän osaa sanoa ne oikeat sanat, kannustaa ja kiittää kun on
mennyt hyvin ja tsemppaa ja "ruoskii" kun on vaikeanpaa. En olisi
pystynyt tähän ilman häntä!:)
Olen ostanut itselleni jotakin pientä kun tietty kilomäärä on saavutettu. Täytyy
vaan muistaa että ei palkitse itseään ruualla. Tänään ostin itselleni kimpun
kukkia, ihan vaan siksi että I´m worth it!
Yksi päivä töitä ja sitten on viikon loma!
Aurinkoista viikkoa!
Nina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti